Vaaliteemani kunnallisvaaleissa 2008:

Koulut ja päiväkodit kuntoon

Marja-Vantaan rakentaminen edellyttää suuria investointeja mm. koulu- päiväkoti- ja terveydenhuoltopalveluihin ja kiinteistöihin. Samalla jo rakennetuja asuinalueita ei sovi unohtaa. Monet vanhat kiinteistöt ovat saneerauksen tarpeessa.

Hyvässä koulussa on myös valinnanvapautta kielien ja erilaisten painotusten muodossa. Jo päiväkodissa alkava kielikylpytoiminta antaa lapselle "ilmaiseksi" uuden kielen. Tällä hetkellä trajonta ei Vantaalla vastaa kysyntää, vaikka kielikylvyn lisäkustannukset ovat mitättömät.

Ammattitaitoinen henkilökunta on koulujen ja päiväkotien selkäranka. Olemalla hyvä työnantaja saamme Vantaalle uusia osaajia eläkkeelle jäävien tilalle. Koulunkäyntiavustajille on löydettävä työtä myös kesäkuukausiksi. Pätkätyöläisten määrä on minimoitava. Päiväkotien sijaisongelmaan on saatava korjaus, vaikka palkaamalla vakinaisia tuurajia.

Järkevät luokkakoot peruskoulussa ja riittävän laaja kurssitarjonta lukiossa ovat osa laatua.

Hyvät liikenneyhteydet

Liikenneväylät ovat kaupungin verenkierto. Kalkkeutuneista suonista ei hyvää seuraa! Kehä III tarvitsee perusparannuksen. Lisääntyvä rekkaliikenne Venäjälle ja uuteen Vuosaaren satamaan vaatii tasoristeyksettömän kehätien. Julkisen liikenteen palvelutasoa on parannettava ei mutkistettava. Lähtöjä tihentämällä saamme busseihin lisää matkustajia, tätä haluan priorisoida alennettujen lipunhintojen kustannuksella. Lipun hinnan pitäisi riippua matkan pituudesta, ei siitä sattuuko matkan varrella olemaan kaupungin raja.

Kaikki eivät ole matkalla Helsinkiin. Poikittaisliikenteen tärkeys kasvaa jatkuvasti. Siksi sitä pitää kehittää. Kaksi junarataa syöttöliikenteineen muodostavat selkärangan, mutta tarvitsemme myös täydentäviä suoria bussiyhteyksiä keskustaan. Myös pendelöintiparkit juna-asemilla ovat tärkeitä. Niille tulee varata tarpeeksi tilaa. Maksuksi näillä parkeille riittää voimassaoleva junalippu.

Päätöksiä lähellä sinua - Vapaa Vantaa

Kunnallispolitiikan pitää olla lähellä sinua! Lähidemokratiaa toteuttavat tällä hetkellä parhaiten aluetoimikunnat joiden toimintaa tulee kehittää ja valtuuksia lisätä.

En usko kuntaliitoksen Vantaan ja Helsingin välillä toimivan hyvin ainakaan nykyisen kuntalain puitteissa. Sinun palveluja kehittämme nyt parhaiten lisäämällä yhteistyötä kaupunkien välillä. Tällä tavalla voimme edetä nopeammin.

Jos kuntaliitokset tulevaisuudessa kaikesta huolimatta tulevat ajankohtaiseksi tarvitsemme samanaikaisesti vaaleilla valitut valtuustot sekä paikallis- että metropolitasolla. Muuten päätöksentekijät etääntyvät lopullisesti asukkaiden arjesta. Kuntalaiset odottavat perustellusti valtuutetuilta paikallistuntemusta: Esimerkiksi missä koulussa on homeongelmia ja minkä päiväkodin piha on turvaton. Tähän eivät metropolitason päättäjät pysty!